Mikä ADHD on?

Niille, jotka eivät tiedä, ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Puhutaan aktiivisuuden ja ylivilkkauden häiriöstä kansanomaisemmin. ADHD:n kolme tunnusomaista oiretta ovat tarkkaavuuden puute, yliaktiivisuus ja impulsivisuus. ADHD kirjo on moninainen, eikä kaikilla lapsille välttämättä ole kaikkia näistä oireista. 

ADHD on elinikäinen sairaus (jotkut haluavat puhua oireyhtymästä), joka ei kuitenkaan johda kuolemaan kuten esimerkiksi syöpä. Maailmassa on arvioitu, että noin 5,29% maailman väestöstä sairastaa ADHD:ta. Meillä kyseinen sairaus aiheutti aikanaan massiivisia raivokohtauksia, jossa tavarat lentivät ja särkyivät, ovet paukkuivat ja suusta pääsi milloin mitäkin sammakoita ja aivopieruja. 

Pahimmillaan lapsi huusi itsetuhoisia lauseita ja vaati päästä mielisairaalaan. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna ymmärrän hyvin lapsen epätoivon kun tuntuu, että kukaan ei ymmärrä. Ja ymmärrystähän tällainen lapsi tarvitsee yli kaiken. ADHD ei johdu käytösongelmasta, huonosta kasvatuksesta tai rajojen puutteesta, joskin pienestä lapsesta lähtien tiukat rajat voivat estää oireiden rajun puhkeamisen myöhemmällä iällä. 

ADHD lapsi ei ole vajaaälyinen vaan poikkeuksetta muita älykkäämpi. Tunnettuja ADHD-oireisia ovat muun muassa laulaja Adam Levine, taikuri Jarmo Luttinen, mäkihyppääjä Matti Nykänen, televisiojuontaja Ty Pennington, olympiauimari Michael Phelps, rap-artisti will. i. am, tiedemies Albert Einstein (joskin hänellä on arveltu olleen ADD), kirjailijat Emily Dickensen ja Edgar Allan Poe, säveltäjä W. A. Mozart, yrittäjä ja liikemies Bill Gates ja monia monia muita.

Kesällä 2012 saimme virallisen ADHD diagnoosin, jonka jälkeen alkoikin opettelu, miten poikaa tulisi käsitellä raivokohtauksen sattuessa. Ensin opettelin minä, sitten opetin lasten isovanhemmat jonka jälkeen kirjoitin pitkät kirjelmät neuvoja ja ohjeita joululle. Koulu ei kuitenkaan halunnut näitä neuvoja ja ohjeita ottaa vastaan vaan oli järjestelmällisesti sitä mieltä, että lapsella on käytöshäiriö ja hän joutaa joko lastenkotiin tai lastenpsykiatriselle osastolle. 

Taistelu pojan hyvinvoinnin puolesta koulussa alkoi. Olin sitä mieltä, että poikani kokee olonsa turvattomaksi koulussa, jonka johdosta hän käyttäytyi siellä niin rajusti. Kun kotipetus alkoi ja kiusaajat saatiin kuriin, kas kummaa, poika rauhoittui. Jopa rehtorin täytyi myöntää (rivien välistä vain) että kun kiusaaminen saatiin kuriin ja poika turvallisesti pienluokkaan, hän rauhoittui. 

Tuon 10 vuoden aikana olen rakentanut itselleni uraa, selvinnyt ajoittaisista sydänsuruista, muuttanut paikkakuntaa pariinkin kertaan ja aloittanut aina alusta. Olen taistellut lapsilleni hyvät oltavat koulussa ja myöntänyt itselleni että aina ei tarvitse olla se täydellinen äiti. Toimin myös paikkakunnallani ADHD-vertaistukiryhmän vetäjänä. 

Miksi kirjoitan tätä blogia? Koska kaiken tämän jälkeen haluan löytää rauhan ja tasapainon elämäni, työni, hyvinvointini, harrastusteni ja perheeni välillä. Ja olen sitä mieltä, että siihen tarvitaan paljon rakkautta, onnellisuutta, tyytyväisyytta ja hetkessä elämistä. Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja jokaisella on oikeus löytää ne asiat, jotka tekevät hänestä onnellisen. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että vain itse voi tehdä itsestään onnellisen tekemällä niitä asioita joista pitää ja nauttii. 

Tämä blogi on omistettu hetkessä elämiselle ja onnellisuuden etsinnälle. Tässä pähkinänkuoressa *nauraa ääneen ja kovaa* ote elämästäni. Loppuun vielä muutama ihana kuva, jotka olen joskus jostain bongannut.