Sitten menemme töihin ja valitamme. Tapaamme ystäviämme ja valitamme. Tapaamme perheenjäseniä ja valitamme. Menemme someen ja valitamme. Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuisi, jos lopettaisit valittamisen? Jos valittamisen sijaan kehuisitkin. Olisit kiitollinen niistä asioista, joita sinulla on elämässäsi. Asioista, ihmisistä, omaisuudesta, harrastuksista, työstä.
Entä oletko miettinyt miltä tuntuisi, jos jokainen valittamasi asia häiviäisi elämästäsi? Mitä sinulle jäisi vai olisiko elämäsi lopullisesti tyhjää ja merkityksetöntä? Juttelin tänään erään ihmisen kanssa ja keskustelimme ihmisen henkisestä hyvinvoinnista. Keskustelu kääntyi jaksamiseen, itkuun ja siihen kuinka allekirjoittaneelle itku ja kyyneleet ovat aina olleet merkki heikkoudusta.
Tänään sain kuitenkin vastaukseksi, että itku on enemmänkin merkki vahvuudesta, uskallusta näyttää tunteet siinä hetkessä kun ne tulevat. Loogisesti ajateltuna asia menee näin mutta kommentoin kuitenkin lopuksi, että: "Se huono puoli vahvana olemisessa on, että kukaan ei koskaan kysy miten jaksat." "Mutta eihän kenenkään tarvitse kysyä sitä.
Riittää että kysyt sen itseltäsi miten sinä jaksat." hän vastasi takaisin. Hämmennyin. Eikö se ole toisista välittämistä, että kysytään miten toinen jaksaa? Jos kukaan ei kysy, tarkoittaako se silloin että kukaan ei välitä? Vai tarkoittaako se, että jokaisen tulisikin selviytyä vastoinkäymisistä yksin?
Hetken asiaa pohdittuani oivalsin, että ehkä meillä jokaisella onkin vastuu selvittää jaksammeko itse eikä odottaa, että joku toinen ottaa vastuun meidän jaksamisestamme. Meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnista, niin onnellisuudesta kuin jaksamisestakin.
Ei kommentteja
Kiitos kommentistasi!